Kuntoutuksen mielekkyys

Näin luentotauolla kerkeää koululla naputtelemaan pienen pikapäivityksen Ässän keskiviikkoisesta fyssarikäynnistä. Lappuja ei tietenkään ole mukana, mutta ehkä jotain jäi mieleen tuolta käynniltä. Tänään tuli muuten tasan 6 viikkoa leikkauksesta, eli pahin vaihe on takana ja polvea ei ole enää niin helppoa saada rikki. Silti pitää odottaa 3 kk leikkauksesta, että Ässä pääsee rellestämään vapaana.

Kaikenkaikkian Ässän polvi on fyssarin mukaan parantunut tähän mennessä hyvin ja ajallaan. Ravissa ei ole nähtävillä ontumia tai muita ihmeellisyyksiä. Kovasti Ässä heiluttaa peppuaan/alaselkäänsä kävellessään, mutta tämä johtuu ilmeisesti ainakin osittain huonoista lonkista. Lihaskireyksiä oli edelleen ainakin selässä ja etureisissä kovasti, joten hierontaa pitää jatkaa. Hauikset ja lonkan ojentajat eivät veny vielä kuten pitäisi, joten myös niitä venytyksiä jatketaan. Ässän huonot lonkat tosin aiheuttavat sen, että lonkan ojentajat eivät välttämättä ikinä tule venymään "kuten pitäisi" ja sillä alueella lihasjumitus on tavallista.

Saatiin Ässälle lisäharjoituksina etureiden venyttelyä, tasapainoharjoituksia sekä käskyn lisätä yhdelle lenkille metsässä kulkemista ja toiselle pieniä ravipätkiä. Tällä hetkellä Ässän tulisi siis päivässä käydä kolme kertaa lenkillä (tästä päivästä alkaen 25 min), olla venyteltävänä 2 kertaa lenkin jälkeen, olla hierottavana kerran päivässä illalla (yleensä yhdistän toiseen venyttelyyn) sekä tehdä tasapainoharjoituksia 2-3 kertaa päivässä. Ei tule ajankäyttöongelmia kuntoutettavan koiran ja aktiivisen pennun kanssa.

Myös Ässän lonkista oli puhetta tällä käynnillä. Itselleni iski joku turhauma tähän ikuiseen toipilaisuuteen, varsinkin kun toinen leikkaus on kohta taas edessä. Ja siltikään lopulta mulla ei tule olemaan käsissäni tervettä koiraa, sillä lonkat eivät tule parantumaan koskaan. Polvetkin lienevät kunnossa vasta syksyyn mennessä. Sitten tuleekin talvi ja lonkat nivelrikkoineen alkavat mahdollisesti taas oireilemaan. Ei kuulosta kauhean mukavalta koiran elämältä ja eihän se mitään koiran elämää pidemmän päälle olekkaan, jossei edes metsään pääse rälläämään. Fyssarikin vain totesi lonkkien olevan huonot ja että niistä varmasti aiheutuu ongelmia jatkossa. Se jääkin sitten nähtäväksi kuinka paljon ongelmia tulee ja missä vaiheessa. Täytyy vain toivoa, että räksypetteri pärjäisi surkealla takapäällään jotenkin ihmeen kaupalla mahdollisimman kivuttomasti vanhaksi asti ja nauttisi vielä monista vuosista metsäretkeineen ja harrastuksineen.

Ja tällaisia ajatuksia mietiskellessäni olen entistäkin iloisempi pienestä pennelistäni, jonka kanssa ei tarvitse (ainakaan vielä) keskittyä terveysongelmien kanssa kamppailuun vaan vain kasvamiseen ja elämän ihmettelemiseen. Tietysti Ässä on aina Se ensimmäinen ja rakkain omine ongelmineenkin, mutta penneli tuo tällä hetkellä kaivattua hauskuutta ja iloa meidän kaikkien elämään, jopa Ässän. Ässä tuntuukin hitaasti mutta varmasti sulavan pienen Femman edessä, sillä eräänä päivänä se meni kuin vahingossa minuutiksi samalle säkkituolille makoilemaan. Äkkiähän se siitä nousi kun huomasi mokoman "erehdyksen" (ja meidän ällistyneen tuijotuksen) lampsien muualle. Kuitenkin myös rähinät ovat vähentyneet, vaikka pennulle pidetään edelleen kovaa jöötä. Mutta eihän se muuten oppisikaan, miten äksy-Ässän kanssa tulee elellä.