Kaksin aina kauniimpi

Ässä on vihdoin palannut kotiin. Etukäteen jopa hieman jännitti, että mites se arki taas sujuukaan kahden koiran kanssa ja millaisessa terveyden tilassa Ässä oikein on. Ainakin se oli hyvin karvainen, joten heti seuraavana päivänä pääsi nopeaan trimmeri-käsittelyyn (siksi jälki on taas hyvin kaunista). Ekana päivänä piti myös stressata, kun ihmisenmokomat olivat kehdanneet muuttaa asuntoa Ässän poissaolon aikana! Illalla kuitenkin totesi uuden kämpän kodiksi ja rauhoittui hyvin nukkumaan yöksi. Koirien kohtaaminen ja yhteiselokin lähti taas sutjakasti käyntiin ilman kommervenkkejä.

Karvaturri

 "Päästä nyt jo sisään, täällä sataa! Eikö niitä kuvia jo otettu tarpeeksi!"

Ässän terveydentila olikin jopa odotettua parempi, jossei edelleen jylläävää korvatulehdusta lasketa. Tänään käytiin fyssarilla, joka totesi oikean lonkan hieman kipeäksi ilmeisesti säästä johtuen (oireilee matalapainetta). Jumppia ei olla hetkeen tehty, joten hauiksen ja lonkankoukistajan venytyksissä oli sanomista, muuten kaikki oli aika hienosti. Selkä oli varsinkin alaselästä hieman kankea, mutta ei mitään mahdotonta. Kotiin saatiin käsky jumpata ja venytellä sekä pitää huolta tasaisesta päivittäisesti samanlaisena toistuvasta liikunnasta (kunhan ei kipeydy) lämmittelyineen. 

Nyt olenkin vienyt koiria yhdessä pitkille lenkeille ja Ässä on ihan hyvin jaksanut tunninkin lenkin, vaikka jatkossa taitaa tarvita pienen paussin keskivaiheille. Edelleen se porskuttaa menemään ilman kipulääkettä ja on jopa leikkinyt Femman kanssa metsässä! Tai lähinnä Femma juoksee omia lintujuttujaan ja Ässä sitten hömpöttelee iloissaan perässä. Muutenkin koirat tuntuvat tulevan ihanan hyvin toimeen ja sisälläkin on välillä pieniä leikinpoikasia näkyvissä. Ruoista ja luista säilyy yhteisymmärrys ja Femma osaa antaa Ässän olla rauhassa Ässän niin tahtoessa.

 Kaverikuvia

Itsellä on taas vähän enemmän tekemistä kahden kanssa, mutta aika helpolta elämä tuntuu nyt, kun Ässä ei enää tarvitse omia lenkkejä. Femma sen sijaan kyllä tarvitsisi, sillä treenaaminen ei aina onnistu huippuhyvin Ässänkin ollessa mukana. Mutta on se vaan ihanaa, kun on molemmat koirat kotona!

Se on kyllä sanottava, että kaiken tämän leikkausrumban jäljiltä Ässä tuntuu vanhenneen monta vuotta. Jatkuvasti pitää miettiä mitkä ovat sen jaksamisen rajat ja seurata kipeytymisen merkkejä. Se myös itse ottaa metsässä ja muutenkin paljon rauhallisemmin, mikä ei välttämättä ole huonokaan asia. Silti välillä mietin onko se oikeasti iloinen vai onko sillä jotain ikäviä tuntemuksia ja pakotuksia jatkuvasti kropassa, mitä en huomaa. Vai onko se vain rauhoittunut, koska kroppa ei enää jaksa ja pysty, vaikkei varsinaisesti olisikaan kipuja. Toistaiseksi mennä porskutetaan kuitenkin eteenpäin, sillä tällä hetkellä se ihan mielellään osallistuu päivän askareihin ja lenkkeihin, vaikka onkin entistä maltillisepi.

Loppuun pieni PostiPate Femma haluaa sanoa terveisiä kaikille. Joskus jos on tylsää yksin kotona, voi vaikka lajitella mainoksia!

 Piti päästä poseeramaan

 Iloinen PostiPate