tiistai 10. marraskuuta 2009

Tyttöjen pauloissa

Viikonloppuna oltiin Ässän kanssa Salossa, ja vierailtiin taas vanhassa treeniryhmässä. Mukana oli myös Kia ja Frida, joka matkusti Ässän kanssa takakontissa. Ässälle piti ottaa kolme ukkoa, mutta poika oli varsin omituinen autosta otettaessa. Nuuskutteli maata, eikä oikein ollut innostunut. Käveli jopa rauhallisesti treenipaikalle, vaikka tiesi edessä olevan hommia. Ensimmäinen ukko haukuttikin Ässää paljon normaalia enemmän, koska se oli niin rauhallinen. Eihän se rauhallisuus todellakaan pahasta ole, mutta se ei oikeastaan kuulu Ässän normaaliin treenikäytökseen, joten ajattelin jonkin olevan pielessä. Toisella ukolla se alkoi ennen ukolle juoksua (ukkoon kokoajan katsekontakti) kakata! Sen jälkeen se pyöri ympyrää, ennenkuin meni ukolle. Olin ihan ihmeissäni, ja jätettiin sitten kolmas ukko hakematta. Mielessäni pyörittelin pissatulehduksia sun muita, sillä Ässällä kävi omituinen pidätysvahinko edeltävänä päivänä. Syy kuitenkin selvisi, kun vein Ässän autolle. Sinne se pomppasi omituisen innokkaasti, ja aloitti heti Frida-raukan nylkytyksen! Pojalla ovat ilmeisesti hormonit alkaneet hyrrätä.. Treenien jälkeen otettiin vielä yksi iloinen peräänlähtö, ja poika oli taas oma itsensä riekkuessaan autosta otettaessa. Liekö parin tunnin höyrynpäästelyjen jälkeen sillä oli taas aikaa keskittyä hommiin..
Frida kuitenkin hoiti hommansa hyvin huolimatta innokkaasta ahdistelijastaan. :)

Tein nyt myös päätöksen Ässän ruokinnasta. 3,5 viikkoa oli ehkä turhan lyhyt aika, jotta voisi varmuudella sanoa dieetin tehottomaksi. Nyt aloitankin uuden dieetin, mutta kalkkunalla (sitä se ei ole saanut nyt hyvin pitkään aikaan) ihan varmuuden vuoksi. Lisäksi taidan ostaa jotain jotain yleisvitamiinitabletteja, joita voin sitten lisäillä tuon ruokaan. Ärsyttää kyllä tämä allergisonti..

Vielä olisi paljon juttua tottiksesta (sain taas uusia neuvoja ja päätin ottaa myös ruokapalkkauksen osaksi treeniä! Vaikka tuo allergisointi ei kyllä helpota sitä nyt yhtään..) ja tämän päivän treeneistä, mutta nyt taitaa kyllä nukkumatti kutsua.. Ehkäpä huomenna lisäilen taas kuulumisia jopa kuvienkin kera, jos sää sen sallii! Täällä kun on oikein mukavasti jo luntakin, joten kauheasti himottaisi tarttua kameraan :)

Ei kommentteja: