sunnuntai 18. elokuuta 2013

Kalakoira vauhdissa



Niin vaan minullakin se viikon kesäloma tuli ja meni. Tämä viikko on oltu jo takaisin töissä, mutta ainahan sitä voi muistella kulunutta kesälomaviikkoa, joka sujui leppoisasti Salossa vanhempien luona ja uusinta-visiitillä Mikkelin mökillä. Kuten kuvasta näkyy myös kalassa käytiin, Ässä oli tietysti mukana. Tällä kertaa se oli oikein mallikelpoinen venematkustaja, mitä nyt vesikasveja piti välillä pyydystää järvestä. Tositilanteen vihdoin sattuessa meillä meni siimat solmuun kahden virvelin kanssa. Kun Ässä sitten näki kalan hypähtävän pinnan tuntumassa, kuului vain iso molskis kun spanieli oli jo järvessä "noutamassa" saalista. Onneksi tuli sentään karjumalla pois, olisi ollut ikävä erotella sätkivää haukea ja koukkua spanielin huulista. Vaan ehkäpä toinen vain tuumasi, että kun te tunarit ette kerta sitä saa järvestä niin minä käyn sen sieltä noutamassa. Varsin pätevä eläin siis.

 
Sellainen saalis


Toki mökillä myös saunottiin ja uitiin ahkeraan, sekä poimittiin marjoja ja käytiin kanotoimassa. Ässä tuntui ennen mökkivisiittiä hieman haluttomalta lenkkeilijältä, mutta mökillä meno oli taas vallatonta rallattelua. Täytyy kuitenkin varata sille lähiaikoina hierojan aika sekä syksyllä osteopaatti-aika.

Koskaan ei oo järvessä käyty

 Otakko kyytiin?

 Näitä kelpasi popsia suoraan puskasta haukifileen kaveriksi, tuumasi Ässä. (Hauki oli pakastettua, ei sentäs tuoretta)

Tämä viikonloppu menikin koiratanssi-leirillä, siitä varmaankin kuvien kera lisää tuonnempana. Monenlaisiin ihmisiin tuli tutustuttua ja kaikenlaisia uusia ajatuksia saatua. Nyt vähän väsyttää.

Ei kommentteja: