Pentukuumetta

Kai se on pakko täällä bloginkin puolella vihdoin myöntää, että pentukuume jäytää hirmuisella voimalla sisuskaluja. Tilanne ei toki ole mikään uusi, jo ennen reissua keväällä tuli sellainen olo, että nyt sen oman pennun aika vihdoin olisi. Kun olo ei reissun jälkeenkään helpottanut ja töissäkäydessä tuli entistä enemmän sellainen olo, että toinen koira tähän talouteen kuitenkin mahtuisi, on pennun hankinta jo pentueiden katselu/odottelu-asteella.

tuitui! Ässävauva

Alun perinhän tarve toiseen koiraan heräili jo 2011 syksyllä, jolloin meillä oli kokeilussakin eräs vanhempi koiranarttu. Koirien yhteiselo näytti kuitenkin sen verran ikävältä, että päätin hetkeksi Ässän olevan ainoa koira elämänsä loppuun asti. Keväällä 2012 virkosi kuitenkin ajatus toisesta koirasta, tällä kertaa pennusta, joka tottuisi pienestä pitäen Ässään ja Ässä siihen. Ässäkin on tässä matkan varrella osoittanut kaikessa epävarmuudessaankin tykkäävänsä hirmuisesti kivoista koirakavereista ja kyselyjen ja selvitysten perusteella pahemmatkin koirat ovat pennun sulatteneet ilman mukinoita. Miksei siis Ässäkin?

Tästä alkoi hirmuinen rotu-pohdinta, joka ei tuntunut saavan loppua sitten millään. Koiran tuli muistuttaa monellakin tavalla parasta tuntemaani koiraa eli Ässää (oma koira paras koira jne.. joo-o.), mutta cockerista en uskonut löytäväni enää toista samanlaista. Lisäksi olin huomannut, että turkkirotu ei ehkä olisi paras vaihtoehto minulle. Innostuttuani agilitystä halusin lisäksi koiran, jolla olisi mahdollisimman hyvä ominaisuudet tätä lajia ajatellen.

Keväällä 2012 tutustuin mahtavaan rotuun Kooikerhondjeen monenkin yksilön verran ja olin jo lähes varma tälläisen pennun meille muuttavan. Lupaavia pentueitakin oli tiedossa. Jokin kuitenkin tökki, ja stressatessani kesätöissä olin varma, etten jaksaisi kuitenkaan kahta aktiivista koiraa ainakaan vielä. Niimpä päätin luopua koiran hankinnasta taas jälleen hetkeksi.

Kesä menikin töissä ajattelematta asiaa sen kummemmin, mutta koulun alkaessa toive toisesta koirasta nosti jälleen päätään. Syksy olikin yhtä seilaamista ja huopaamista, vuroin en halunnut mitään muuta kuin koikkerin ja vuoroin en halunnut toista koiraa ollenkaan. Luonnollisesti en pentua ottanut tällaisessä epävarmuudessa velloessani. Myös shetlanninlammaskoira tuli syksyllä vahvasti mukaan rotupohdintoihin, koska se tuntui jotenkin koikkeria helpommalta ja kuitenkin yhtä pätevältä harrastuskoirasta. Paperilla rotu tuntui juuri täydelliseltä, mutta yksikään näkemäni yksilö ei sykähdyttänyt kuitenkaan. Lopulta päätin, etten ota kumpaakaan rotua. Syy oli yksinkertaisesti se, että se ei tuntunut oikealta, eli joku kuitenkin hannasi aina vastaan.

Sitten tulikin jo alussa mainitsemani kevät ja tuli tunne: "nyt olisi aika". Reissun jälkeen alkukesästä päätin, että tähän taloon todella tulee nyt pentu. Viimeinen opiskeluvuosi starttaa syksyllä ja tämä opiskeluvuosi olisi mielestäni otollisinta aikaa pennun ottamiseen. Rotu vain ei ollut edelleenkään selvä.. Kirosin suuresti itseäni, miksen vain voisi ottaa shelttiä tai koikkeria, mutta ei. Myös springerspanieleita katselin tässä vaiheessa sillä silmällä, vaikka niin isoa koiraa en halunnutkaan. Päätös oli kuitenkin tehtävä, jos sen koiran joskus halusi..

Lopulta päätös kirkastui ihan yllättäen nähdessäni erään hyvän pentueilmoituksen - cockerspanieleiden pentulistalla! Jostain syystä haluan sittenkin cockerin, vaikka niillä on paljon turkkia ja vaikka ne eivät ole mitään agilitytykkejä. En kuitenkaan voi olla rakastamatta tuota Ässässä niin tyypillistä hömelöä, herkkää ja kuitenkin itsepäistä, huumorintajuistakin, sosiaalista (vaikka koirasosiaalisuus ei aina Ässän kanssa toteudukkaan), kekseliästä ja avointa luonnetta niitä harrastusominaisuuksia kuitenkaan unohtamatta..

Tietenkin pennun suhteen on oltava kovat kriteerit, kun harrastuskoira on etsinnässä (niinkuin muissakin roduissa). Silti mietin välillä, olenko ihan pöljä ottaessani taas cockerin, kun "potentiaalisempiakin" rotuja olisi mielin määrin. Tärkeintä lienee kuitenkin koiran (itseä miellyttävä) luonne ja terveys, harrastukset tulevat sen jälkeen. Onneksi cockerien kasvattajissakin on olemassa ihmisiä, jotka panostavat luonteeseen, terveyteen ja harrastusominaisuuksiin enemmän kuin ulkonäköön, joten mahdollisuus saada "toinen Ässä" on olemassa.

Eihän tämä poissulje sitä, että tulevaisuudessa otan ihan muun rotuisia koiria. Pk-hommat kuitenkin kiinnostavat myös, niin ehkä joskus hankin siihen soveltuvan koiran. Onneksi on monta rotua, niin löytyy monenlaiseen menoon sopivia. Tähän tekstiin piti nyt purkaa ajatuksia, jotka ovat pitkän aikaa muhineet päässä. Pennun hankinta on kuitenkin hyvin pitkä prosessi, ja nythän se oikeastaan vasta alkaa, kun rotu on päätetty. Pentueista sitten lisää ajallaan..

Mahti-Sakari

Viimeksi kirjoittamani kertomuksen "Kissan kaveri" jälkeen ystävyys kissojen kanssa on edistynyt edelleen parin käynnin myötä. Tällainen oli tilanne eilen pienen (Ässän) houkuttelun jälkeen:

Sakaria kuvaaminen potuttaa

Sakari on ollut mitä oivallisin harjoittelukappale "Kissasta kaveri" -projektillemme. Se on hyvin rauhallinen, sopivasti rohkea ja kuitenkin omaa tilaa antava, luotettava ja keskustelee yllättävän hyvin eleillään Ässän kanssa. Kun molempia jänskättää Sakari monesti esimerkiksi siristelee silmiään ja voi kellahtaa kyljelleen. Jos Ässää jännittää liikaa ja se lähtee pois tilanteesta, Sakari antaa sen mennä. Se ei myöskään säpsy tai tee äkkinäisiä liikkeitä ja antaa Ässän monesti rauhallisesti haistella itseään.

Ässää vähän jänskättää olla näin lähellä kissaa, ja Sakari seuraa kiinnostuneena Ässää

Käyntien myötä Ässän luotto Sakariin on lisääntynyt jatkuvasti. Se mm. antoi Sakarin haistella naamaansa pitkän aikaa, vaikka selvästi jännää olikin. Se myös menee itse rohkeammin haistelemaan Sakaria ja ei jännitä sen kohtaamista ja lähelläoloa enää niin paljon. Pipa taas on pysynyt porukoista ulkona, se viettää mieluusti aikaansa sohvan alla ja sieltä tullessaan ei ole kiinnostunut tulemaan Ässän lähelle vaan katselee mielummin kauempaa Ässän ja Sakarin puuhia. Eilen koko porukka pötköttikin loppuillasta reporankoina ympäri huonetta, kissat korkealla ja Ässä pitkin pituuttaan sohvalla. Välillä on rankkaa olla kissan kaveri.

Tottelen vilkkaasti kun haluan

Treeneistä ei ole tullut kirjoiteltua blogiin pitkiin aikoihin. Olen paitsi laiska lukemaan seikkaperäisiä selvityksiä treenien kulusta niin myös laiska niitä kirjoittamaan. Tämän takia moiset ovat kokonaan jääneet, kun ei niistä ole itselle mitään iloa. Jotain yhteenvetoja tai vastaavia fiilistelyjä, tavoitteita tai sen hetkisiä onnistumisia ja epäonnistumisia olisi kuitenkin hyvä kirjoitella välillä ylös. Joten täältä pesee..

Kesä on ollut aikamoista sinkoilua harrastusten parissa. Tehty ollaan vähän kaikenlaista, mutta en tiedä ollaanko juuri saatu aikaiseksi mitään järkevää? Tässä syksyn lähestyessä (hyi) on kuitenkin alkanut se tuttu polttelu - mää tahdon joihinkin kokeisiin/kisoihin/minne vaan! Mutta sinne ei ihan summittaisella hupsuttelulla pääsekkään.

 "Miksei koirilla ole uimakisoja?"

Varsinkin tanssin saralla treenit ovat olleet varsin yleispäteviä, eivätkä ole vieneet ohjelmaa suuntaan tai toiseen. Lähinnä sellaista höntsäilyä ja aktivointia ja hauskanpitoa. Syyskuun kisat lähestyvät kuitenkin kovaa vauhtia, joten hommaan oli saatava taas joku tolkku. Tämän seurauksena eilisissä treeneissä valittiin ohjaajan avustuksella uusi tanssibiisi, joka on edellistä paljon iloisempi ja letkeämpi. Joku saattaa kyseisen biisin menneiltä vuosilta muistaakkin: Lou mega - mambo nro 5. Vedettiin myös välipalkkauksella vanha ohjelma kokonaan läpi, jotta näin selvät treeniä vaativat kohdat. Viimekerrasta onkin taas hetki, joten muutamassa kohdassa on muistuteltavaa niin itselle kuin koirallekkin.

Aloitimme myös heinäkuun alussa aivan uuden harrastuksen, eli rally-tokon! Halusin päästä kokeilemaan, josko rally-toko soveltuisi Ässälle paremmin kuin motivaatio-ongelmien kuningas toko. Ässä olikin tässä hommassa aivan omiaan, innokas ja pätevä. Lähes kaikki liikkeet ovat entuudestaan tuttuja, joten kisoihin voisi mennä heti, kun opin lukemaan kylttejä. Tosin tässäkin lajissa on alkanut nostaa päätään vanha tokosta tuttu ongelma: seuraaminen sucs. Eli Ässän motivaatio on parilla viimekerralla seuraamisen osalta alkanut muistuttaa matkalaukku-meininkiä, jolloin seuraaminen on sivulla löntystelyä kontaktin ollessa vain kaunis sana. Mitä tapahtui? Missä meni vikaan? Miksei tanssissa ole tällaisia ongelmia?

Seuraaminen sujuu oikein mallikkaasti, jos Ässä siitä innostuu. Silloin seuraaminen on iloista ja ja tekniikkakin ihan riittävä. Mutta tämä liike todellakin on sellainen, mikä kärsii treenikertojen määrästä muuttuen pakkopullaksi. Rally-tokossa teemme aina radan, koska ohjaaja yrittää opetella suorittamaan rataa ja lukemaan kylttejä. Tällöin siinä on valitettavasti paljon seuraamistakin, vaikkakaan ei tokomaisen pitkää tylsää pätkää ja välissä on temppujakin.

Missä siis on ongelma? Todennäköisesti ainakin liiallisessa seuraamisen treenaamisessa, mutta kun se pirhana vie on vaan aika olennainen osa näitä lajeja. Myös palkkaukseen on kiinnitettävä huomiota, sillä vaikka koiratanssissa Ässä on ihan liekeissä nakeista, niin tässä ne eivät enää riitä. Seuraaminen on liian tylsää. Koiratanssissa se aina kuitenkin onnistuu pidempiäkin matkoja, eikä Ässää potuta. Tosin tanssissa pääsääntöisesti keskitynkin harjoittelemaan joko kokonaisuutta tai tiettyjä kohtia (temppuja), koska seuraamisenhan Ässä jo osaa. Eli missä mennään vikaan?

 Ässä toko-treeneissä paikkamakuussa. Kuvan otti Liisa-Ida Sorsa.

Olen jo kauan ollut sitä mieltä, että mulla on asennevamma tokoa kohtaan. Tai siis varmasti nauttisin siitä ja hinkkaisin mielelläni kaikenlaista, mutta koiran kiinnostuksen ollessa nolla ei itseäkään innosta. Eli ehkä kyse on kuitenkin muunlaisista(kin) asioista. Helpoimmin osaan poimia kaksi asiaa: palkka ei ole tarpeeksi hyvä (ja vaihteleva) ja seuraamista jankutetaan liikaa (tämä on ollut jo kauan tiedossa). Olen kuitenkin alkanut pohtimaan, josko Ässän hyvin vilkkaalla luonteenlaadulla olisi osuutensa asiaan. Ässähän on luonnetestattukkin erittäin vilkkaaksi koiraksi, jonka määritys on seuraavanlainen:

"Reaktio on hyvin nopea, väistämisliike on melko pitkä. Koira ei pysty välittömästi kohdentamaan häiriötä ja siinä esiintyy lievää keskittymiskyvyn puutetta. Koirassa ei ole havaittavissa tasapainottomuutta." Lähde cockerspanieleiden JTO

Pointtini tekstissä oli se, että Ässän kanssa on helpompi harrastaa nopeatempoisempaa ja vaihtelevaa lajia, kuin vaikkapa tokoa. Pitkä tasainen seuraamispätkä asettaa tietyllä tavalla haastetta, kun koira mielummin tekisi kymmenen asiaa sekunnissa yhden sijaan. Tässä kohtaa olen tosin itsekkin voinut mennä metsään sillä, että olen yrittänyt välillä nostattaa Ässän kierroksia innokkaamman suorituksen saamiseksi, jolloin ainakin paikkamakuu on tuskaa (tämän opin viimekerralla tokotreeneissä).

Olenkin yrittänyt monipuolistaa treenejä, mutta aina se himputin seuraaminen siellä kuitenkin on. Ellen tee puhtaasti maahanmenoa tai seisomista. Mutta niillä ei ehkä vielä kisoihin mennä.

Miten siis parantaisin meidän toko ja rally-toko harrastustamme? Itse keksin seuraavat asiat:

- superpalkkaa! (oma ruoka, luu, erikoisherkku)

- vaihtelevat treenit (tätä yritän aina muutenkin)

- Vältä seuraamisen treenausta viimeiseen asti (se osaa kyllä) ja treenaa mielummin temppuja!

Ja tähän postaukseen saa erittäin mielellään jakaa vinkkejä ja neuvoja aiheesta. Me lähdemme nyt rally-toko treeneihin.

Vesileikkejä

Kummasti on blogitekstien väli venynyt usein viikon mittaiseksi. Vaan kesän kiireet vaativat veronsa, sillä nytkin viikonloppu kului taas Salossa vanhempien luona ja arkenakin riittää askaretta. Niimpä tämä(kin) postaus käsittelee Salon reissua, vaikka näitä jo muutama onkin.

Salo-viikonlopuksi valikoitui taas harvinaisen kuumat päivät, joten lenkkeilyn sijaan mieli alkoi halajamaan rannalle viilentymään. Salo ei ikävä kyllä ole sellainen järvien luvattu maa kuin Tampere, mutta kyllä sieltäkin etsinnän tuloksena löytyi muutama paikka, jossa pystyi uimaan sekä omistaja että koira. Toiseen paikkaan oli tosin isketty lappu, joka varoitti koiranomistajia rotanmyrkystä. Kyseessä oli siis entinen yleinen uimaranta (jolla näin ollen saa ymmärtääkseni lainkin mukaan koiraa uittaa), mutta ilmeisesti kaikki eivät olleet tästä ajatuksesta pitäneet.. Niimpä Ässää ei päästetty sinkoilemaan ympäristöön, vaan sen huomio pidettiin rannassa kivojen vesileikkien avulla. Ja niitähän spanieli rakastaa..

Myös marsutrio pääsi taas Saloon ulkoilemaan, vaikka moni kauhistelikin, miten jaksan raahata niitä edes takaisin. Viimeaikoina marsujen lattiaulkoilu on vaan ollut pannassa, sillä isäänsäkkin pahempi tytär Tirri on keksinyt ovelan tempun aitojen läpi murtautumiseen. Näin ollen se karkaa aina ulkoilutuksen yhteydessä sohvan alle ja kiljuu, pissii ja papanoi siellä yksikseen osaamatta tulla pois. Muut eivät onneksi ole tätä keinoa oivaltaneet, joten ne kiljuvat sitten lattialla kateellisina. Niimpä vein marsut Saloon asti nauttimaan ulkoilun suomaa vapautta, ja kylläpä ne spurttailivatkin innolla pihamaalla illan viiletessä. Jospa sitä syksyn tullen saisi rukattua sohvan aitauksetkin taas Tirrin-kestäviksi.

Muuten Salo-visiittiin kuului (koiratonta) mökkeilyä, leipomista ja remontin tieltä tavaroiden läpikäyntiä. Ässä oli viikonloppuna hyvin avulias näissä pikkupuuhissa, sillä leipomisen yhteydessä se tietysti siivosi lattiat ja tulipa se auttamaan tavaroiden läpikäynnissäkin. Ainut tenkkapoo oli se, että Ässä makasi juuri siinä laatikossa, mihin tavaroita laitoimme. Ässä myös avusti veljeäni piha-aidan leikkaamisessa tuhoten perin pohjin kaikki irtileikatut oksat. On se kätevää, kun kotona on oma puusilppuri. Aina avulias spanieli saikin auttamisestaan palkinnoksei hienon huivin, joten kyllä nyt kelpaa poseerata.

Äidin pikku apulainen

Kyllä nyt on tyylikäs, naama trimmattu ja huivi kaulassa!

Tässä kuvia muokatessa löytyi muuten vielä tällainen kuva kamerasta, kukakohan ottanut? Tai vielä suurempi kysymys, kuka on mennyt antamaan koiralle sipsipussin? Tällästä näköjään, kun en ole paikalla, tarviiko vielä ihmetellä Ässän riemua Saloon päästessä.

Ässä spanieleiden taipumuskokeissa SPA 1

Ja niin koitti lauantai ja Ässä pääsi kokeilemaan taipumuksiaan Spanieleiden taipumuskokeisiin. Koe alkoi yhdeksältä aamulla kokoontumisella Muroleen kanavalla eli tunnin ajomatkan päästä täällä. Koe alkoi sosiaalisen käyttäytymisen testauksella, jonka jälkeen siirryttiin hakumaastoihin. Tämän jälkeen oli fasaanilla vedetty jälki ja lopuksi vesityö. Koiria oli ilmottautunut 8 kappaletta, joista 7 oli cockereita ja yksi oli fieldsinspanieli (ensimmäistä kertaa näin nyt sellaisenkin).

Riistapukin noutamista harjoiteltiin paremman puutteesta juuriharjalla.

Pidemmittä puheitta Ässä sai seuraavanlaisen arvostelun:

Sosiaalinen käyttäytyminen

Iloinen ja reipas uros, tulee vaikeuksitta kaikkien kanssa toimeen. Hyväksytty

(Tuomari kävi jokaisen koiran yksitellen läpi, ja Ässä oli normaalin rakastunut tuomariin. Tämän jälkeen piti rinkiä tiivistää ja päästää koiria haistelemaan toisiaan. Tämä tuli mulle vähän yllärinä, mutta varovasti päästin Ässää haistamaan yhtä koiraa, jolle Ässä haistelun jälkeen vähän rähähti. Taisi mennä urostelun piikkiin (melkein kaikki olivat uroksia). Tämän jälkeen pidin konfliktien välttämiseksi muista kauempana ja Ässä ei meinannut muista enää mitään.)

Haku ja laukaus

Vauhdikas, kovin laajahakuinen kaveri. Koira tekee alkuun liiankin laajaa työtä, mutta alun jälkeen kuvio tiivistyy ollen sopivan laajaa. Vainua voisi käyttää enemmän. Laukaus OK, jatkaa. Hyväksytty

(Ässä raukka luuli, että nyt lähdetään etsimään ukkoja metsästä. Tilanne oli kuitenkin ihan samankaltainen: Metsän keskellä, autoja siellä täällä, ja käveltiin metsään parin ihmisen luokse. Niimpä se aluksi sinkosi kauas ja totteli luoksetuloa todella viiveellä. Kun ei hajua ihmisistä tullut, se alkoi pysyä normaalilla etäisyydellään. Laukauksesta hetken katteli, ja jatkoi sitten menoa. Tuomari kommentoi kovakuntoiseksi, kun painoi vaan menemään kauheaa vauhtia. En sitten tiedä, mentiinkö siinä kunnolla vai innolla eteenpäin, mutta eihän me kauaa metsässä keretty ollakkkaan.)

Jäljestys

 Innolla, jarrutettuna pääosin jäljen päällä alusta loppuun. Kulman takana pyöritystä, löysi uuden suunnan melko pian. Kaato kiinnosti. Hyvä suoritus. Hyväksytty

(En ehtinyt sanoa juuta enkä jaata, kun Ässä sai jäljestä vainun ja painoi jo haipakkaa menemään. Hienosti se osasi hommansa, ei siinä tarvinnut kuin seurata perässä. Kaatona ollut fasaani oli aivan ihana, sitä haisteltiin hyvin huolella. Sieltä se selkärangasta näytti tulevan.)

Vesityö

Halukkaasti veteen, tuo pukin ohjaajalle. Hyväksytty

(Vesityössä Ässän tuli noutaa riistapukki ja jännitin etukäteen, ottaako se sitä suuhunsa ollenkaan. Tähän mennessä se on kuitenkin noutanut järvestä kaiken ja niin nouti nytkin tuoden pukin pyynnöstä käteen. Riistapukki osoittautui kuitenkin niin ihanaksi, ettei sitä olisi malttanut jättää millään..)

Tottelevaisuus

Koira on hyvin ohjaajansa hallinnassa. Hyväksytty

(Haun alkua lukuun ottamatta meni niinkuin yleensäkkin.)

Yhteistyö ja yleisvaikutelma

Varsin vauhdikas ja innokas koira on hyvin rauhallisen ohjaajansa käsissä. Hyvä pari.

(Yllätyin kommentista rauhallisesta ohjaajasta, mutta siihen olen toisaalta tuon ikiliikkujan kanssa pyrkinytkin.)

Näin ollen kokonaisarvostelu on hyväksytty!

Ässä oli taippareissa aivan mahtava, se suoritti osuuden kuin osuuden intoa puhkuen ja täysillä. Olin kakarasta niiin ylpeä. Muutama kyselikin, onko sen suvussa käyttölinjaisia cockereita, kun menohaluja näytti riittävän. Kyllähän se tuntui olevan muihin verrattuna varsin vilkas yksilö. Monia tuo Ässän vilkkaus välillä ärsyttääkin, mutta omasta mielestäni se on vain varsin viihdyttävää. Sähläsätkymakkara :)

Koska riistapukki oli a-i-v-a-n ihana, piti Ässällekkin saada sellainen. Onneksi toisella kokeessa olleella sattui olemaan yksi ylimääräinen, joka ei hänen koirilleen kuulemma jostain syystä kelvannut. Kokeilin pukkia Ässälle, joka ihastui siihen muitta mutkitta. Niimpä Ässä sai taippareista palkkiokseen ihka oman riistapukin.

Kokeista läpipäässeet saivat palkinnoksi mahtipontiset ruusukkeet. Maassa myös Ässän ihana riistapukki.

Päivä oli pitkä ja rankka (en ollut oikein varannut itselleni evästä, onneksi leipiä sai ostaa paikalta), joten kotimatkaan kuului ajo mäkin autokaistalle ja sitten kotiin syömään ja sohvalla koomaamisen kautta sänkyyn nukkumaan. Oli kuitenkin erittäin mielenkiintoista saada arvostelu oman spanielinsa taipumuksista ja nähdä se jostain kumpuava kiinnostus ja into riistaan. Sai nähdä koirastaan taas uudenlaisia puolia ja ymmärtää nyt ehkä entistä syvällisemmin sen käyttäytymistä ja niiden syitä.

Onko marsusta villieläimeksi?

Koska viikonlopun vietossa mukana olleet marsut jäivät edellispostauksessa vallan vaille huomiota, saavat ne nyt oman postauksensa kuvineen päivineen. Marsujen Saloon vieminen on aina oma urakkansa, mutta mitäpä sitä ei tekisi kullannuppujensa eteen, jotta ne edes muutaman kerran kesässä pääsisivät viettämään kunnon villielämää pusikkoon. Niinpä viikonlopusta otettiin ilo irti ja marsut laidunsivat pihalla päivät läpeensä ollen vain yöt sisällä.

 

Rambo pusikossa

 

Tirri piilossa

 

Perjantaina ensimmäistä kertaa ulkona marsuista kuoriutui pelokkaita villieläimiä. Tirri-rukkakin oli sydänjuuriaan myöten järkyttynyt, sillä tämä oli sen ensimmäinen ulkoilukerta ikinä. Niinpä ensimmäinen iltapäivä ja ilta menivätkin puskissa piilossa kökkimällä ja kauhistelemalla, varsinkin jotkut linnunäänet olivat suuri hirvitys ja aiheuttivat välittömän pakoefektin. Lauantaina marsuset alkoivat kuitenkin rentoutua ollen lopulta kuin kotonaan sinkoillen puskan alta toiselle, nukkuen, makoillen ja syöpötellen. Ässä oli merkittävä tekijä marsujen rohkeudessa, sillä jostain syystä Ässän läsnäolo sai marsut rentoutumaan. Taitaa marsujen villieläimen perimä olla aika kauas jäänyttä elämää, kun kuvittelevat olevansa koiran kavereita. Ässä viihtyikin marsujen kanssa takapihalla, sillä tottakai päivittäinen papanansaanti oli turvattava. Bodyguard papanapalkkiolla.

 

Aitaukseen kuului kaksi pikkupuskaa ja mänty, Ässä on jo kovassa papanan metsästykssä..

 

Rambo laiduntamassa ruohikossa

 

Matamia pötkötyttää

 

Lauantaina oli erittäin kuuma päivä ja hieman olin jo huolissani marsujen kuumankestävyydestä. Ne kun eivät hikoile tai läähätä ja helteen porottaessa makoilivat vaan pitkin pituuttaan puskan varjossa. Niimpä järjestin kastelukannun avulla puskaan paikallisen kylmän sadekuuron. Sadekuuron iskiessä puskasta kuului kummallista ölinää herkkähipiäisen villilauman hajaantuessa kaikkiin ilmansuuntiin sadetta pakoon. Sen jälkeen vedettiinkin marsurallia ja kuivattiin toisia kauhean ukkoskuuron vedestä.

 



Kuivaustuokio sadekuuron jälkeen

 

  

 

Sunnuntaina koitti vihdoin surullinen lähdön hetki. Marsut olivat tästä tietysti autuaan tietämättöämiä viettäessään kaunista kesäaamua ja päivää ulkosalla, ja sinne ne varmaan mieluusti olisivat jääneetkin. Lopulta oli kuitenkin pakko räpsiä viimeiset valokuvat ja pakata marsut laatikkoihin. Harmi ettei täällä meidän kerrostaloaluella oikein kehtaa ulkoiluttaa marsuja ulkona, mutta saavat ne sentään nauttia lattialla juoksusta ja parvekkeesta. Ehkäpä meilläkin on joskus vielä oma piha..

 



Kaunis Matami Mustikki

 



Tirri kuiskii salaisuuksia Rambon korvaan

 

Rambo ei tahdo vielä kotiin!



 

Kuvat kokonaisuudessaan kansiossa, vaikka aika hyvin tähän saikin näitä laitettua ;) Näin marsujen kuvapläjäyksen lopuksi vielä huonoja uutisia meidän Kille-Kilpparista, sillä syömättömyyteen määrätyt antibiootit ovat olleet mahdottomia antaa (ei tuon suuta saa auki väkivalloin, eikä se suostu syömään juuri mitään). Niimpä varasimme uuden ajan tällä kertaa Hervannan Eläinlääkäriin ja Kille joutuu piikitettäväksi. Joudumme siis varmaan käymään siellä päivittäin piikillä, sillä tuota konnaa on paha ruveta itse piikittämään. Itseasiassa pelkään onnistuuko lääkärikään, vaikka muiden otusten kanssa taitava on ollutkin. Matelijat ja uppiniskaiset kilpikonnat ovat vain aivan oma lukunsa..



Viikonloppuna väriä pintaan

Vaihteen vuoksi viikonloppu vietettiin taas Salossa, tällä kertaa mukana olivat Ässä sekä marsut. Lakan poiminta vaihtui mustikkaan, sillä jo heti perjantaina lähdimme Ässän ja isän kanssa metsään mustikka-apajille. Ensin koetimme etsiä uusia poimintapaikkoja, mutta alueiden ollessa liian kuivia suuntasimme vanhoille tutuille apajille. Sieltä mustikkaa kertyikin mukaan 8 litran edestä, joten jotain oli kotiinviemiseksikin. Ässä jaksoi hyvin juosta menossa mukana kuumuudesta huolimatta, mutta toki kuumuutta hävitettiin varvuissa makaamalla ja piehtaroimallakin. Näin turkkiin saatiin muodikkaat siniset vauhtiraidat.

"mmm.."

Pakolliset mustikka-muffinssit

Muuten Ässän viikonloppu ei kovin kummoinen ollut. Aika paljon se vietti aikaa takapihalla marsujen kanssa hengaten ja lenkillä käytiin tietysti koiraseuran kanssa, joten Ässä pääsi taas moikkaamaan Vikke-havanesea. Helle oli aikamoinen, joten lenkit eivät olleet mitään rallittelun huipentumia. Onneksi fiksu spanieli osaa aina viilentää itseään mm. lietelätäkössä. Tuloksena mukavasti kellertävät jalat, mikä ei ihan heti lähtenytkään. Myös Vikke oli varautunut hellettä varten muistuttaen nyt uudessa kesätrimmissään Ice agen Sidiä. Minusta hän tosin oli vallan suloinen.

"Siellä ne marsut vaan syöpöttelee.."

Jos sitä viikonloppulomailuilta palautuisi taas harrasteluidenkin pariin. Sain meinaan tietää, että lauantaina onkin edessä suuri koitos. Ässä pääsee taippareihin eli Spanieleiden taipumuskokeisiin! Saa nähdä miten spanieli taipuu vai taipuuko ollenkaan. Mitään treeniä ei taideta ennen kokeita ottaa, ellei nyt vedestä noutoa vähän vahvisteta. Tai pitäisikö sanoa sitä noudon luovutusta, itse noutamisessahan ei ole mitään ongelmaa, onpahan Ässä joskus yrittänyt sitkeänä sissinä vetää polkupyöränkin järvestä.. Muutenkin perusjuttujen pitäisi kai olla mallillaan, joten ihan luottavaisin mielin kokeeseen lähden. Ainoastaan sosiaalinen käytös huolettaa, kun etukäteen en tilannetta tiedä ja kuinka tarkat kriteerit asiassa on.. Noh, läpi menee jos on mennäkseen.