Tokkuraisen tragedia

Eilen oli se dramaattinen päivä, jona Rambolta lähti miehuus. Olin varannut ajan kello kahdeksi Hervannan eläinlääkäreiltä, joka on tässä ihan vieressä. Matkaan lähdin kävellen Rambon kuljetuskoppa käsissä ja Ässän hihna kyynärpäähän pujotettuna. Matka sujui ihmeen hyvin, vaikka Ässä sai seilata pitkällä hihnalla miten tykkäsi. Ässä käveli kummemmin vetämättä nätisti tienlaidassa eikä juurikaan reagoinut muihin koiriin.

Perillä Rambo sai rauhoitteen, josta poika menikin hyvin äkkiä ihan veltoksi. Lääkäri ihmettelin Rambon teräksistä kroppaa, sillä pojassa ei ollut hiukkaakaan ylimääräistä. Kerroin Rambon olleen juuri kosiomatkalla, jossa tuskin on ehtinyt turhia syömään ja liikuntaakin riitti tyttöjen perässä juostessa. Painoa oli puntarin mukaan vain 700g, eli todella kevyesti. Rambon uinahdettua kannettiin tämä "viidakon kauhu" (kuten hoitaja sitä kutsui) takahuoneeseen leikkausta varten.

Rambon ollessa leikkauksessa ja heräillessä kerkesimme Ässän kanssa käymään 40 minuutin lenkin. Myös Ässän korvat katsottiin samalla käynnillä, ja olivat onneksi puhtaat ja terveet. Kovin se on niitä taas rapsutellut, mutta se taitaa johtua vain Ässän korvien raskaasta ja pitkästä rakenteesta.

Ramboa oli saanut juuri herätepiikin sitä noutamaan mennessämme. Silmät  räpsyivät kosketettaessa, mutta muuten se oli vielä taju kankaalla. Sain ohjeeksi käännellä Ramboa 15 minuutin välein, mutta enpä montaa kertaa ehtinyt kääntää sen jo ollessa jalkeilla. Ruoka ei heti kiinnostanut, joten tarjoilin ruiskusta tukiruoka-mössöä ja laitoin sen häkkiin kuumavesipullon viereen. Kauaa se ei paikoillaan malttanut olla, vaan hoiperteli humalaisena edestakaisin.. Iltaan mennessä se olikin taas ihan oma itsensä - hyppeli mökkien katoille, söi, huusi ja pukitteli. Ihme epeli.

Tänä aamuna huomasin toisen haavan olevan auki. Soitin Hervannan eläinlääkäreille ja sain mennä paikanpäällä käymään näyttämässä Ramboa, vieläpä maksutta. Rambon haava liimattiin haavaliimalla takaisin umpeen, vaikka ei sen aukiolostakaan kuulemma haittaa olisi ollut, arpi vain olisi jäänyt isommaksi. Ell. totesi Rambon haavojen lähteneen parantumaan hyvin, joten toivotaan paranemisen jatkossakin sujuvan mallikkaasti. 

Loput tukiruoka-mössöt Rambolle tarjoiltiin ruokakupista. Ja kylläpä maittoikin!

Marsulaumamme toinen asukas, mamma, on nyt saanut virallisen kutsumanimensä. Hänestä tuli Mustikki! Nimi on taas Villen käsialaa ja sopii mielestäni matamille mainiosti. Mustikki on kotiutunut todella hyvin ja näyttipä se Ässällekkin jo kaapin paikan! Ässä kun rrrrakastaa marsuja, joten marsun ollessa sylissä se tulee mielellään antamaan kuikutteleville kavereilleen korvapesuja. Mustikki on alusta asti ollut kiinnostunut Ässästä, eikä ole sen pesujakaan kummemmin hätkähtänyt. Monesti se kurottautuu kiinnostuneena haistelemaan Ässän nokkaa. Eilen se antoi sitten palautetta Ässän tungettelevasta turvasta, ja maistoikin Ässän nenää! Oli meillä naurussa pitelemistä, kun koira vetäisi hölmistyneenä turpansa noiden uteliaiden marsunhampaiden ulottumattomiin. Lopun sylittelyhetken se makasi edelleen Matami-marsun vieressä, mutta piti turpansa huolellisesti hieman etäämpänä Mustikin uteliaasta kuonosta. Veeti on ainoa aiemmista marsuista, joka on joskus ojentanut Ässää, ja sekin oli vain kerran Ässän tullessa sen ruokakupille. Ei ole mikään turha matami tämä meidän Mustikki!

Nyt voidaan ottaa jo rennosti

Nyt, kun tähän jyrsijäaiheeseen kerran jo päästiin, niin esitellään samaan syssyyn meille viikoksi tulleet hoidokit! Kaverini lähti syysloman viettoon ja jätti meille kolmen hiiren laumansa. Siimahännät ovat niiiiin suloisia, ihan alan taas itselleni himoitsemaan tälläisiä. Ei meinannut x-filesienkään katselusta mitään tulla, kun mielummin olisin tuijotellut vain hiiri-telkkaria.

                                                       Kolmikko pesässä

 Hiirineitonen juoksulautasella ihmettelemässä