torstai 20. marraskuuta 2008

Ensilumi!

Tänään tuli vihdoin kauan odotettu ensilumi! En itsekkään meinannut uskoa silmiäni, kun ikkunasta ulos kurkkasin. Nykyään on tuo lumi tupannut odotuttamaan itseään tammikuuhun asti, joten mukava yllätyshän tuo tietysti oli. Ja Ässän reagtio! Kun päästin sen pihalle aamulla, jähmettyi poika ovensuuhun tapittamaan näkymää. Siitä varovaisesti meni nuuhkimaan lunta, ja uskalsipa käydä pissallakin. Pikkuveli-Mikko kävi heittämässä pari lumipalloa Ässälle pihalla, ja siitäkös riemu repesi. Ässä tajusi, että lumihan on mitä mukavinta ajanvietettä. Alkuaamun se sitten sinkoili ympäri takapihaa :D

Kun lenkille aamulla lähdettiin, otin suosiolla flexin alusta alkaen. Aluksi riekuttiin pihalla, sitten käytiin metsässä ja pienellä aukiolla, jonne kaupunki on istuttanut omenapuita. Siellähän ne jänikset tietysti olivat viihtyneet vanhoja omenoita syöden, ja Ässällä riitti puuhaa niiden jälkien perässä juostessa. Kerran kutsuin luokse, ja kyllä sain huudella hetken ennenkuin poika malttoi jättää jäljet hetkeksi. Sitten palattii pihalle takaisin, jossa riekuttiin jälleen innokkaasti. Potkiskelin Ässälle lunta, ja lopulta se rupesi haukkumaan lumipaakuille, kun ei saanut niitä kiinni :D Lumipallojakin viskelin, ja poika oli ihan onnensa kukkuloilla. Kun sitten palattiin sisälle, kävi poika useampaan otteeseen vinkumassa etuovella takaisin ulos (ei ole ennen näin tehnyt). Ensikosketus lumeen oli siis kaikesta päätellen riemukas! Minäkin innostuin niin, että bussista meinasin myöhästyä. Kuvia onneksi ehdin räpsiä.

Omenapuut (ja jänisten jäljet).

Ässäkin näyttää ihan kellertävältä lumen seassa.

Siitä on mennyt jänis!

Ohhoh, Mikko tuli ensikertaa kysymään, voiko mennä Ässän kanssa ulkoilemaan :o Muutenkin Mikko on aika innoissaan Ässästä nykyään, tykkää leikityttää sitä ja silitellä. Ei kylläkään koskaan kiellä Ässää, vaan huutaa minut kieltämään. Kumma poika..

Hihi, syötin marsuille kaksi pakastemustikkaa :) Hyvin upposi.

Ei kommentteja: