perjantai 22. helmikuuta 2013

Aamupalan aika


Tänään tehtiin aamulenkki Ahvenisjärvelle, jossa Ässä sai taas onnessaan metsästää mummojen oraville(?) viskomaa leipää ja linnuille vietyjä pähkinöitä. Olen nyt vaihtelevasti pitänyt lenkeillä mukana Ässän sapuskaa tai sitten kuivalihaa/nappulaa. Näillä kuivilla nameilla Ässä ohittelee muut koirat ihan hyvin, muttei aina vaivaudu syömään nameja vaan nuohoaa mielummin penkassa hajujen (ruoan) perässä. Onhan se itse löydetty limainen suklaapatukan käärepaperi siistimpi kuin kälynen nappula taskusta. Pääasia, että ohitettavia koiria ei haukuta tai kyylätä ylenpalttisesti vaan suoritetaan ohitus rauhallisesti. Usein jopa kehun Ässää siitä penkasta nuohoamisesta, kun se saa sen niin ihailtavan rauhalliseen mielentilaan.

Ässän aamupalan ollessa lenkillä mukana on fiilinki eri. Päivän tärkein ateria kuitenkin kyseessä, ja saahan sen vielä suoraan lusikalla purkista (haussa on opittu, että purkeissa on parhaat safkat).  Tänään aamupala olikin taas lenkillä mukana. Varsinainen postauksen aihe liittyykin siihen, kun aamulenkillä vähän yllättäen puiden takaa ilmaantui koirakko, jonka Ässä huomasi ensin. Itse huomasin vain iloisesti luokseni tulevan Ässän, jonka onneksi älysin palkata. Sitten näin jo toisen koirakonkin, jolloin palkkasin entistä hurjemmin. Ässä osasi itsenäisesti koirakon nähdessään tulla mukisematta iloisin mielin syömään, mikä on aivan mahtavaa! Lenkki tehtiin flexissä (kaupunkialue) ja muutenkin aika rauhaisassa mielentilassa.

Loppuun vielä kuva Ässän lempipaikasta meidän pihapiiristä. Ei saa vissiin koira tarpeeksi ruokaa kotona, kun roskiksen edustat pitää aina dyykata tippuneiden perunankuorien varalta..


Ei kommentteja: