perjantai 22. helmikuuta 2013

Ohjelma kasassa

Meillä on nyt tanssiohjelma kasassa! Ensimmäiset 30 sekkaahan on ollut jo hyvän aikaa ja se pätkä ohjelmaa onkin ihan hyvin hallussa. Edellisten treenien perusteella keksin ohjelman minuuttiin saakka sekä loppuasennon, mutta tämän päivän treenejä ajatellen halusin kehittää ohjelmaa eteenpäin. Niinpä eilen istuin kuuntelemaan musiikkia, hyppelin kokeeksi sen tahtiin olkkarissa ja pohdin eri liikkeitä. Siitähän se sitten lähti ja keksin samantein liikkeet loppuohjelmaan. Muutamaa yksittäistä liikettä ehdin treenailla Ässän kanssa, joten jäipä tämänpäiväiselle treenikerralle tekemistä. Ässä osaa lähes kaikki uudet liikkeet, joten suurin homma lienee kursia ohjelma kasaan.

Tänään oli sitten treenit ja hyvät treenit olikin. Paikalla oli lisäkseni kouluttaja ja yksi treenaaja. Aikaa siis oli yllin kyllin ja tuntui, että ohjelma meni huisin paljon eteenpäin. Esittelin heti aluksi aikaansaamani ohjelman Ässän kanssa "seuraa nakkia" tyyliin. Ohjelma oli kuulemma hyvän näköinen, mutta yksi peruutusliike vaihdettiin erilaiseen etenemiseen, sillä Ässän peruutus oli niin hankalan näköistä (liekö polvet tai joku muu?). Lisäksi hiottiin joitain yksityiskohtia, esim. minne sojoitan aseellani liikkeissä ja mihin kohtaan sopikin pysähdys. Treeneistä jäi hyvä fiilis, kun ohjaajammekin oli ihan fiiliksissään. Ässäkin oli taas ihan liekeissä treenitauon jäljiltä ja sen kanssa oli superhauska treenata. Maaliskuun lopulla on kuulemma tanssin möllikisat, josko siihen menessä saisi jo ohjelman esityskuntoon!

"Nakkia seuraan.."

Tanssibiisillä on tällä hetkellä pituutta 2.09, eli ihan tarpeeksi. Minimihän on se 1:30, joten olisin mielelläni ainakin ensimmäiset kisat vedellyt lyhyemmällä biisillä. Nyt ohjelmaa treenailleena aika ei kuitenkaan tunnu mahdottomalta, vaikka tuo pitkän aikaa palkkaamattomuus onkin ollut ongelma. Tosin treeneissä on viimeaikoina mennyt niin hyvin, että ongelma alkaa vaikuttaa joltain pääni sisäiseltä höpsähdykseltä. Tai tottakai palkkaamattomuutta tulee treenata, mutta vasta nyt olen alkanut sisäistämään sen opettamisen Ässälle. En ylipäätään ymmärrä, miten asioiden opettaminen sujuu minulta paljon loogisemmin ja helpommin tanssin parissa, kun taas tokossa olen ihan pihalla kaikesta enkä osaa siirtyä eteenpäin. Samantyyppisiä asioita näissä kuitenkin opetellaan? Ettei vain olisi asennevamma.. Olenkin harkinnut nyt tokon heivaamista lopullisesti ja siirtymistä rally-tokoon, josko se istuisi meille paremmin.

"Meitsi kyllä taitaa ton rallattelun!"

2 kommenttia:

Satsu kirjoitti...

Ihana blogi ! :) Laitoin ehdottomasti suosittelu listalleni. Ihania kuvia Ässästä ! Toivotaan että meillekkin saapuu cockeri tytsy tämän kesän aikana <3

Anne kirjoitti...

Kiitos! :) Me pidetään täällä peukkuja teidän puolesta, että tekin saatte tällaisen ihanan huiskahännän arkeanne sulostuttamaan ;)