Olimme sopineet eiliselle lenkkitreffit Ada-cockerin omistajan kanssa ja pitkästä aikaa aurinkokin näyttäytyi! Niinpä raahasin kameran mukaan lenkille pitkäkorvien kuvaamista varten. Lähdimme autolla kauemmas metsään, joten huiskahännät saivat kirmailla vapaana lähes koko lenkin. Alun riekkumisten jälkeen spanielit vetivät taas peräkanaa nenät maassa ja hännät heiluen metsässä edes takaisin. Vaikka nenäkoirat eivät riekkuneet juuri kuin alussa, oli Ässä paljon aktiivisempi kuin normilenkillä. Onhan se kivempi kaverin kanssa metsästää uusia ihania hajuja ja heittää väliin pieni spurttailu.
Ada on kyllä niin nätti cockerineiti ja näiden yhteisiä touhuja on aina hauska seurata. Hauska pari, kun värit ovat samat, mutta turkit erilaiset. Adalla on silkkinen pitkähkö turkki ja sileä pää, Ässällä tällä hetkellä hamppuinen ja partaisa lookki. Ainakin naama- ja tassukarvat tarvitsisivat jo trimmeriä, sillä niihin kertyi lenkin aikana jokunen lumikokkare killumaan.
Vaikka kamera on aiheuttanut välillä ärsyyntymistä, oli kiva pitkästä aikaa kuvailla ja vielä auringon valossa. Kummasti tuli otettua Adasta paljon enemmän kuvia, kai tuota omaa saa kuvata kotona ja lenkeillä jo ihan tarpeeksi. Hauska miten nuo lurppakorvat ja -huulet ovatkin välillä ihan missä sattuu kuvan ottohetkellä.
Loppuja kuvia voi ihailla albumista. Tänään Ässä saikin nauttia jo hämärtyvästä hihnalenkistä, joka vastoin kaikkia odotuksia ei turpavärkin mielestä ollutkaan ihan tylsä. Nykyään käymme pidemmillä hihnalenkeillä todella harvoin, joten ilmeisesti vaihtelu virkisti. Olo Ässällä tuntuu olevan mitä mainioin, sillä tälläkin lenkillä häntä viuhteli niin korkealla, että loimi tippui kokoajan selästä ilman jalkaremmejä. Silti vieraiden koirien ohitushomma on nykyisin aika okei, välillä niille ei jaksa edes korvaansa lotkauttaa. Olen itsekkin ottanut asian suhteen rennommin ja ilmeisesti se vaikuttaa Ässäänkin. Silti pidän usein vapaana ollessa vielä sitruunapantaa, sillä 100% en Ässään luota ja ikinä ei tiedä mitä vastaan tulee + itse pystyn olemaan stressaamatta, jolloin Ässäkin on varmempi. Edelleen sitä ei olla kertaakaan tarvittu. Tiistaina vastaan tulikin irtonainen rotikka (Ässä hihnassa) ja vähän jännitin kohtauksen kulkua. Ulkoiluttaja sai kuitenkin koiransa kiinni ajoissa, joten loppu hyvin kaikki hyvin. Päästin Ässää vähän haistelemaan rotikan ollessa ihan rauhassa ja kiinni, mutta pakkohan siinä oli lopuksi rähähtää, jolloin rotikka tuntui tähän vastaavan. Huh. Olisi varmaan vain pitänyt jatkaa matkaa, ei nuo haistelut tuollaisissa tilanteissa tunnu ikinä aiheuttavan muuta kuin ylimääräisiä kierroksia ja hermoilua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti